IX
E L H E I R I O N

Valeron on vanha ja suuri. Pohjoisimman pohjoisen jäisiltä rinteiltä, eteläisimmän etelän kosteisiin viidakoihin, asuttaa sitä moni hyvin erilainen kansa. Tuhat kulttuuria, tuhat uskontoa, tuhat kieltä ja tuhat pientä maata, kaikki ne ovat osa yhteistä Valeronia. Pientä maata hallitsevat herrasmiehet, joiden joukossaan paroni on korkea-arvoisin. Mutta paroni tottelee kreiviä, joka on puolestaan vannoutunut herttuoille ja markiiseille. Nämä suuret herrat, ylväät aateliset polvistuvat kuninkaiden ja keisareiden edessä, julistaen ikuista uskollisuuttaan. Mutta kenelle kuninkaat polvistuvat? Ketä keisari kumartaa? Hän on Elheirion, se tarkoittaa ’Vartija valveilla’. Valeronin Valtias, Vapauden suojelija; sen heimojen yhteinen päällikkö ja yhdistäjä. Elheirion omaa lain vallan Valeronissa. Hänen pyhä tehtävänsä on suojella Valeronin kansalaisten vapauksia, niin itseltään kuin toisiltaan. Elheirion on ’Huoneeton huone’. Ne ihmiset, joista tulee Elheirion, kastetaan tuohon sukuun, jonka he pitävät kuolemaansa saakka. Siksi jokainen, joka on Valeronia hallinnut, on Elheirion, riippumatta hänen sukujuuristaan.

Elheirion istuu Maalatussa tornissa, Ferioksen valtiaallisessa kaupungissa. Se lepää, vaikkei koskaan nuku, Jalonjoen kummallakin puolella. Sitä paikkaa kutsutaan Valkoiseksi-vuonoksi, sillä siellä kaupunki nousee uhmakkaasti ylös joen pientareita, korkealle, vuorten rinteille saakka. Sen nimi on myös Ertólion, eli siltojen kaupunki, sillä vuorivirtojen yli yhdistävät tuhannet sillat kaupungin osia. Mutta yksi rinne eroaa muista, sillä se on yhä vihreä, ja harvaan asutettu. Siellä on Elheirionin linnake, ja koko Valeronin sydän: Istuinpalatsi, ’Nawër-Eirannón’, Pathír-vuoren rinteessä. Ja niitä, jotka siellä kokoontuvat, kutsutaan yhdessä ’Istuimeksi’, Valeronin aivoiksi, jos niin kehtaan sanoa, sillä kuulun myös itse tuohon joukkoon. Sieltä kautta hallitaan miljardia ihmistä, pohjoisesta etelään. Eikä Elheirionilla, tai kenelläkään Istuimen jäsenellä ole vapaapäiviä tai lomia, tai kunnon yöunia, niin kuin sanotaan. Elheirionin ei täydy olla periytyvä titteli, vaikka se usein onkin. Jokainen Valeronin mies on Elheirionille poika, ja jokainen nainen tytär. Valtias valitsee itse seuraajansa, usein vanhimman lapsensa. Kuitenkin, koska jokainen valtias on Elheirion, uudelleenkastettu Huoneettomaan huoneeseen, eikä mitään muuta sukua, ei hän teoriassa voi koskaan valita omaa sukuaan olevaa seuraajaa.

Ensimmäinen valtias oli Gendorill Elheirion, lähes 4000 vuotta ennen Viidettä Aikakautta. Gendorill, mikä tarkoittaa ’Kirkasmiekka’, yhdisti murentuneen Arinothin heimot ja eteläiset Keisarikunnat, luoden Valeronilaisen ylihallinnon. Sen alla olivat kaikki maat vapaita toteuttamaan kulttuuriaan, alkuperäisten rajojensa sisällä, ja hallitsemana itseään. Mutta neljää ei Elheirion hyväksy, vaan näkee ne rikoksina Valeronia kohtaan: Orjuus, mikä on myös murha ja raiskaus, ja kaikki millä ryöstetään ihmisen synnyinoikeudet; Kannibalismi, edes omasta halusta; Ja laittomuus. Näitä ennen kaikkea muuta Elheirion valvoo ja vainoaa, ja ne ovat pysyneet samoina Valeronin Imperiumin alkuajoista lähtien. Eikä Elheirion välitä siitä, miten ihmiset elävät, mitä päätöksiä he tekevät ja mitä lakeja he säätävät, kunhan ne eivät riko noita kolmea, tai muita Imperiumin perustuslakeja. Siksi yli kuninkaiden ja keisareiden häntä kunnioittavat kaikki Valeronin hallitsijat ja alhaisimmatkin maanmiehet, lukuun ottamatta niitä, joiden sydämissä ja mielissä on tahto tehdä pahaa.

Elheirionin kruununkalleudet ovat monet ja maineikkaat. Seremonioihin ja julkisiin tilanteisiin Valtias pukee ylleen taivaansinisen silkkiviittansa, joka peittää hänen koko ruumiinsa, päätä lukuun ottamatta, se on Laithúlin, eli Taivaanverho. Sillä kuten taivas, levittäytyy Elheirionin mahti ja valvova valta ylitse koko maailman. Ensimmäinen joka siniseen viittaan sonnustautui, oli Gendorill itse, mutta se viitta katosi hänen mukanaan jo muinaisina aikoina. Laithúlin tehtiin uudelleen hänen seuraajilleen, Gendorillin puvun mukaan. Ja pitkään se kestikin, kunnes kului ja hajosi viimein kolmannen ajan lopulla. Siitä lähtien on jokainen valtias kantanut omaa viittaansa, joista jokainen on kuitenkin ollut sininen ja nimeltään Laithúlin. Kaikki, paitsi Palator Elheirion, joka kantoi elämänsä kautta sitä valkoista viittaa, josta hänet opittiin tuntemaan jo ennen hänen katsettaan valtiaaksi.

Kruunua ei Elheirionilla ole, eikä koruja kuin muutama. Laithúlinin sinistä kaapua koristaa yksin Autarin-kaulakoru, joka on kaikista Valeronin aarteista suurin. Se on vanha, ja vuosituhannet ovat kuluttaneet sitä. Silti se on yhä yhtä lailla ylväs kuin sinä päivänä, jona se tehtiin. Tuo on koru, jonka alkuperäinen nimi Arinothin kielellä oli: Aútameriël, eli Aùn-Atar-Ëmennel, eli ’Ketju Kansojen Välillä’, mutta sitä on myös kutsuttu nimellä Valeatar-Ëmennel, eli ’Valeronin ketju’, tai ’Kodonketju’. Se koostuu kolmestatoista suuresta kivestä. Kaksitoista niistä ovat niin-kutsutut perustuskivet, jotka siunattiin Illankukkulalla, Imperiumin ensimmäisenä päivänä. Niitä kutsutaan nimellä: Laumúkon, eli ’Valakivet’. Jokainen niistä oli uniikki, ja kuvastaa Valeronin kansoja, ja niiden erilaisuutta. Yhteen ketjuun ne punottiin Elliorin-valtakunnassa, ja annettiin Elheirionille kuvastamaan Valeronin kansojen yhtenäisyyttä. Paljon voitaisiin tästä korusta kertoa, mutta niin pitkä olisi tuo kuvaus, että se on parempi tehdä muualla. Sanottakoon vielä vain se, että muita koruja ei Autarin rinnalla pidetä, sillä sitä riipusta ei vielä ole tehty, joka voisi mitään lisätä sen kauneuteen Laithúlin sinisellä pinnalla.

Kädessään Elheirionilla on kaksi suurta sormusta. Toinen, ja tunnetumpi, on Gendorillin sinetti, eli Hëndorillaudon. Se tunnetaan myös nimellä ”Valeronin tähti”, ja toimii Elheirionin virallisena sinettinä. Se ei ole kultaa, vaan Arinothin lumottua terästä. Se on vanhempi vielä Autarinia, muttei näytä kulumisen merkkiä. Jalokivet eivät sitä korista, eikä sitä olla kummemmin kirjottu. Silti se on suuren kunnioituksen arvoinen, ja koristaa Elheirionin vasenta pikkusormea. Oikean käden etusormessaan hän kantaa Aínin Aikakiveä, jonka nimi on Arinothin kielellä Áinúkon, eli Aíne-enún-úkon. Se oli alun perin Aín Viisaan, Arinothin päällikön sormus, jota hänen jälkeläisensä käyttivät. Elliorin valtakunnan sorruttua se pelastettiin, ja annettiin Elheirionille. Silloin se sai myös uuden nimen: Laumladon, eli Valasormus. Sitä ei Valtias saa perinteen mukaan sormestaan riisua, ja vasta kuolemassa se kuuluisi poistaa, ja antaa seuraavalle Valtiaalle. Joskin pitkinä vuosinaan, on se jouduttu useaan kertaan leikkaamaan irti valtiaiden sormista. Myös tästä voitaisiin kertoa vielä paljon enemmän, jos aika ja tila vain sen sallisivat.

Valtikkanaan Valeronin Valtias käyttää muinaista keihästään, jonka nimi on Hír-Irvaen, tai Hirvaen. Tuo peitsi, jonka pituus on kaksi ja puoli metriä, on vanhaa tekoa, Arinothin lumottua kädenjälkeä. Symbolina se kuvastaa Valtiaan valppautta, ja asemaa Valeronin vartiomiehenä. Mutta myös sodassa käyttää Valtias Hirvaenia, sillä kauneuden ja ylpeyden lisäksi se on myös väkevä ase, eikä sen kaltaisia osata tehdä enää. Koskaan ei Hirvaen tylsy, ja leikkaa teräslevyä kuin paperia. Aiempina aikoina kantoivat valtiaat Atharíll -miekkaa, jonka nimi tarkoittaa ’Tuomiomiekkaa’. Taistelussa Atharíllin lumous kuitenkin purkautui, ja siihen tuli lovi, jota ei osattu korjata. Atharíllin sisarmiekka, Rilliandír (’Miekka tähdistä’, tai ’Avaruudenmiekka’), on myös ollut valtiaiden käytössä. Se ei kuitenkaan sovellu valtiaan käyttöön, sillä se on liian lyhyt käytettäväksi ratsulta. Siksi se on yleensä annettu symbolisena eleenä Valtiaan aseenkantajalle: Komennonhaltijalle, joka on Imperiumin asevoimien ylin komentaja, valtiaan itsensä jälkeen.

Istuinpalatsia suojelee Opaalikaarti, jonka virallinen nimi on Istuinvartio. He pukeutuvat mustiin samettiviittoihin, ja heidän panssarinsa kimaltavat nimensä mukaan kuin opaalit. Käsissään he kantavat pitkiä hilpareita, ja lyhyitä miekkoja kyljillään. Jokainen Imperiumin jäsenvaltio saa lähettää miehiä Istuimen vartioon, eikä sitä nähdä ankarana vastuuna, vaan suurena kunniana. Omituisia ovat nämä vartiomiehet. Ylpeitä ja ylväitä, ja harvoin he tahtovat lähteä istuinpalatsista sinne saavuttuaan, sillä muinainen ja vahva on se kulttuuri, eikä heidän riveistään löydy pettureita. Vielä heitäkin ylväämpi on kuitenkin Henkikaarti, Elheirionin- valtiaan ensisijaiset henkivartijat. Heidän joukossaan on tuon mantereen suurimpia taistelijoita, jotka alkuperästään huolimatta ovat nousseet Imperiumin suurimpaan kunniaan. Heidän sotisopansa ovat kullatut, ja he kantavat smaragdinvihreitä viittoja yllään. He asuvat Pathír-vuoren rinteellä, maalatussa tornissa Valtiaansa kanssa, ja suojelevat tätä henkeen ja vereen. Heidän sisarjärjestönsä on Kuolonkaarti, Valtiaan oikea käsi, joka koostuu kaiken maailman armottomimmista ja nokkelimmista ritareista. Valtiaan käskyjä seuraten he menevät sinne mihin muut ritarit eivät uskalla, tekemään sitä mihin muut ritarit eivät kykene. He ovat valtiaan silmät, korvat ja miekka, ja jakavat hänen oikeuttaan missä ikinä sitä tarvitaankin.

Tässä on nyt kerrottu paljon, mutta kuitenkin vain pieni osa, siitä kuka ja mitä on Elheirion, Valeronin Valtias. Yli 4000 vuotta on Valeronissa vallinnut Elheirion, ja niin paljon ovat he tehneet, sanoneet ja saaneet aikaan, ettei sitä pystyttäisi sisällyttämään yhteen paikkaan, ei kirjaan eikä kirjastoon. Sanottakoon tähän vielä, että tätä tekstiä kirjoittaessani, 331:5, on Valeronin valtias, Hänen Viisautensa Elnofir Elheirion. Hänen Viisautensa Valtias Elnofir tulee alun perin niin-kutsutusta ib-Abdelinnen suvusta, ja on tuon suvun neljäs peräkkäinen valtias.